Tänä kesänä sain vihdoin aikaiseksi tehdä jotain tuolle rippipenkin päädylle. Aiemmin siitä leikattiin vain nurmikko, mutta kun muutama vuosi sitten siihen siirrettiin tuo niittokone, niin ruohonleikkuu ei enää onnistunutkaan ihan joka kohdasta ja näky oli sen mukainen... Siitä ei siis ole kuvaa, mutta kuvitelkaa tuohon tummalle alueelle sekalainen seurakunta rikkaruohoja, korkeitakin.
Eli mies nosti traktorilla konetta, jotta sain sen alle pahvia ja siihen sitten kuorikatetta.
Sitten kanttasin penkille reunan.
Ja vuorasin koko loppualueen sanomalehdillä ja päälle kuorikatetta. Kesäkukkaruukut pääsivät koristamaan aluetta.
Seuraavaksi vuorossa oli sitten etureuna.
Kaivoin maata vähän pois ja laitoin betonikivireunuksen siihen.
Valmis!
Tai ei ihan vielä sittenkään. Niittokoneen taakse istutin ruusun.
Ja takareunaan angervoja. Leikkaan ne matalaksi aidaksi, kunhan vähän kasvavat.
Vielä on harkinnassa, istutanko tuonne muutakin kasvillisuutta, vai mennäänkö kesäkukkaruukuilla. Mitä olette mieltä?
No sitähän tuli hyvä, ihan kuin olis aina ollutkin tuossa. Jos kerran saa ehdottaa, niin en laittaisi muoviruukkuja, jos löytyisi jostain vanha mahtava muuripata tai vastaava, niin olis piste iin päälle. Mätsäis enemmän kuin hyvin vanhan niittokoneen kanssa. Tai sitten voisi istuttaa jotain maahan suoraan.
VastaaPoistaMutta aivan ihana alue joja tapauksessa :)
Kiitos vinkistä, vanha iso pata kyllä löytyy pihasta. Taidan tosiaan raahata sen tuohon:)
PoistaSiitä tuli sievä. Minusta se on hyvä noin, ei liikaa lisukkeita.
VastaaPoistaKiitos anna!
PoistaKasvaisikohan siinä rhodo-pensas ? Hyvä se on noinkin....
VastaaPoistaEhkä, mutta taidan pitää istutukset, ruusua lukuunottamatta, matalina.
PoistaMinä näen jo sieluni silmin jonkun keveän (kesä?) köynnöksen kiipeilevän niittokoneen ympärillä. Vanha pata tosiaan sopisi hyvin tuon ruosteisen koneen kanssa. Hieno tuo sommitelma on jo noinkin. - terkuin pienen pihan Tuija
VastaaPoistaKöynnöstä vähän mietin itsekin, ehkä laitan sellaisen ensi kesänä.
PoistaMahtavan näköinen! Voisi olla hieno jos siinä olisi joitain matalia perennoja, jotka korostaisivat niittokonetta. Aiemmin mainittu muuripata on aivan mahtava idea!
VastaaPoistaMuuripata on kyllä hyvä idea, samoin matalat perennat. Jään pohtimaan, ensi kevääseen on aikaa...
PoistaEn istuttaisi enempää maahan, jotta niittokone tulee hienosti esiin. Rautapata sopisi oikein hyvin, myös vanhat sinkkiastiat, vanhan näköiseksi tehdyt saviruukut ym. Alueesta tuli kaunis😊.
VastaaPoistaT Seija Porvoosta
Kiitos vinkeistä, meiltä löytyy kyllä ruosteisia esineitä, tykkään niistä:) Ehkäpä kannan jotain niistä tuohon, sen padan ainakin ja ehkäpä myös maitotonkkia...
PoistaAlueesta tuli hieno. Ehkä antaisin niittokoneen olla paikan katseenvangitsijana. Rautapata saa minultakin kannatusta.
VastaaPoistaSe kyllä ansaitsee paikan katseenvangitsijan roolin. Pata ja ehkä jotain muutakin ruosteista kaveriksi.
PoistaKivasti niittokone pääsi esille🤩Minäkään en laittaisi suoraan maahan enempää kasveja vaan juurikin johonkin vanhaan, ruosteiseen rautapataan, jossa voi helposti vaihdella kasveja mielensä mukaan!
VastaaPoistaPata on saanut kovasti kannatusta, onneksi meiltä sellainen jo löytyykin!
PoistaTodella kaunis ja kivasti tulee niittokone nyt esille koko komeudessaan.
VastaaPoistaKiitos enkulin käsityöt!
PoistaIhana asia että tällaiset vanhat työkoneet pääsee taas , ei töihin mutta esille. Meillä on kaksi niittokoneen pyörää ja ne on kauniita ja jopa koristeelliset .
VastaaPoistaAlueesta tuli siisti.
Tykkään kovasti ruosteisista, käytössä olleista esineistä puutarhassa. Niittokoneen pyörät ovat kyllä kauniita puutarhakoristeita!
PoistaNyt tuli haravakoneelle edustava paikka eikä jää heinikon sisälle. Minultakin ääni vanhalle rautapadalle.
VastaaPoistaRautapata on ihan pakko siirtää tuohon viereen:)
PoistaAnu, onpa hieno! Sehän on lopulta kuin aina odottanut tuota koristelua. Ja kohtahan on led-aika, jos on on virtalähteitä likellä. Upeaa! Oletko kuullut sellaisesta kuin kalliotuhkapensas? Leena Lumi Flower's löytyy sellainenkin. Naapurin aita siementää lehtoomme ja heti näemme alun löytyy paikka. Vahvin ruska ikinä, hyvin vaatimaton hoito ja voi leikata edes kasvin sitä huomaamatta. Try one♥♥♥
VastaaPoistaLeena Lumi's Flower Power (pakko korjata)
PoistaKiitos vinkistä, täytyy tutustua tuohon kalliotuhkapensaaseen, josko sellaiselle löytyisi jostain paikka. Ja valot olisivat kyllä tuohon aika kiva lisä:)
PoistaTulipa kiva ja niittokonekin pääsee hyvin oikeuksiinsa.
VastaaPoistaKiitos Kruunuvuokko! Kauan se joutuikin olemaan hylättynä meidän pikkumetsässä.
PoistaMinultakin ääni rautapadalle. Kunnostetusta alueesta tuli hieno ja nyt vanha niittokone toimii katseenvangitsijana. Uskon, että näet ensi vuonna, onko alue hyvä näillä kasveilla :).
VastaaPoistaRautapadan siirtoon sitten vain:)
PoistaHyvä on tosiaan odotella talven yli, yleensä ideat tarvitsevat hautumisaikaa.
Mutta padan voin siirtää jo syksyllä, kun daaliat kokevat pakkasen puraisun. Mikä voi olla jo aika lähellä.
Niittokone on oikea aarre.... ja saanut arvoisensa paikan - sen kera sopii niin kesäkukkaruukut kuin perennat...muunneltavissa ja pyllyllekin paikka istahtaa ihailemaan kukkasia... tai taivella vaikka lumikinoksia.
VastaaPoistaHienosti tuunattu!!
Kiitos Repolainen, vielä en muuten olekaan kokeillut istahtaa tuohon penkille;)
Poista