Repolainen reissaa ja räpeltää syyskuun bingoruudukko tuli täyteen.
sunnuntai 28. syyskuuta 2025
Syyskuun bingo
sunnuntai 21. syyskuuta 2025
perjantai 19. syyskuuta 2025
Rippipenkin pääty
Tänä kesänä sain vihdoin aikaiseksi tehdä jotain tuolle rippipenkin päädylle. Aiemmin siitä leikattiin vain nurmikko, mutta kun muutama vuosi sitten siihen siirrettiin tuo niittokone, niin ruohonleikkuu ei enää onnistunutkaan ihan joka kohdasta ja näky oli sen mukainen... Siitä ei siis ole kuvaa, mutta kuvitelkaa tuohon tummalle alueelle sekalainen seurakunta rikkaruohoja, korkeitakin.
Eli mies nosti traktorilla konetta, jotta sain sen alle pahvia ja siihen sitten kuorikatetta.
Sitten kanttasin penkille reunan.
Seuraavaksi vuorossa oli sitten etureuna.
Kaivoin maata vähän pois ja laitoin betonikivireunuksen siihen.
Ja takareunaan angervoja. Leikkaan ne matalaksi aidaksi, kunhan vähän kasvavat.
maanantai 15. syyskuuta 2025
Rippipenkin uudistusta
On täällä jotain saatu tehtyäkin, vaikkakin paljon aikaa meneekin kissojen puuhia seuratessa. Mutta pari viikkoa sitten raivattiin tyttären kanssa rippipenkistä taas pieni ala. Tähtiputket ja tädykkeet olivat riehaantuneet ja ne saivat sitten kyytiä.
perjantai 12. syyskuuta 2025
Kissamaista menoa
Poko täytti tällä viikolla 4 vuotta!
Poko katselee, missä Pehmis viipyy
Aamupalaterassin ympäristö on ollut turvallinen paikka, lähellä ovea. Siinä on ollut jo monenlaista tutustumista. Ensimmäiset saaliitkiin Pehmis sai siitä, on syönyt jo useita heinäsirkkoja!
Kukkasipulilähetyksen tarkastajat paikalla:)
Luonto-ohjelmat on aika kiinnostavia;)
Leikit sujuu jo hyvin:)
Kissamaista viikonloppua;)