Nyt on taasen se aika vuodesta, kun joka päivä pitää käydä katsomassa, onko pioninnuput jo poksahtaneet auki!
Ja samalla reissulla miettii, mihin näitä ihanuuksia mahtuisi vielä lisää;)
Koska näitähän ei vain voi olla liikaa...
Tänä vuonna ensimmäinen kukkija oli viime vuonna juurakkona hankittu `Blushing Princess`
`Buckeye Belle`
`Pecher`?
`Do Tell`
`My Love`
Àngel Cheeks`
`Green Lotus`
Ja vielä on paljon jäljellä! Ja paljon myös niin uusia, etteivät ole kukkineet vielä kertaakaan!
Tein muuten eilen itselleni tällaisia muistitikkuja, ettei aina tarvi lähteä puutarhapäiväkirjasta katsomaan, kuka on kukin. Ja laskin samalla, että puutarhasta pitäisi löytyä 69 erilaista pionia. Joitakin on tullut vahingossa hankittua useampi ja sitten esimerkiksi kuolanpioni tekee niin paljon siementaimia, että niitä löytyy jo aika monta.