lauantai 5. joulukuuta 2009

Pikkupaloja lauantailta



Tänään on ollut kiva päivä. Aamusta jo aloin siivota ja sitten ehdin päivännäöllä uloskin. Laitoin terassin pöydälle havuja ja kynttilöitä palamaan lasipurkkeihin.

Iltapäivällä leivoin joulutorttuja illan laukku- ja korukutsuja varten. Ostostemme jälkeen sitten nauteimme glögiä sekä niitä torttuja ja piparkakkuja kynttilänvalossa.




Ja kun kurkistin ulos vieraiden lähtiessä, oli satanut monta senttiä lunta.

maanantai 30. marraskuuta 2009

Kranssi


Eilen hain metsästä kuusenhavuja ja tein niistä jouluisen kranssin ulko-oveemme.



Koristeeksi laitoin valkoista nauhaa ja punaisen sydämen.

lauantai 28. marraskuuta 2009

Adventtikukkia

Ostin viime viikolla ensimmäiset joulukukat, tai ensimmäisen adventin kukat. Niistä tein pienen asetelman keittiönpöydälle.



Valkoisia hyasintteja ei pienestä ruokakaupasta löytynyt, joten ostin sinisiä.



Tänään oli kiva päivä istuttaa loput sipulikukista, vajaa 400 kappaletta. Muutama pussillinen tulppaaneja ja narsisseja, siis isoja sipuleita ja sitten loput pikkuisia. Välillä tihuutti vähän vettä, mutta se ei istutuspuuhia haitannut.
Vielä piti hakea kamera ja ottaa kuva pihamaan adventtikukasta;)


maanantai 23. marraskuuta 2009

Kassillinen aarteita

Oltiin miehen kanssa viikonloppuna pienellä reissulla, joka suuntautui pohjoisempaan Suomeen.
Ja kun Ikea oli melkein matkan varrella, siellähän tuli käytyä. Ostokset olivat kuitenkin hyvin maltilliset. Tähän kirpparilta aikoinaan ostettuun laatikkoon kippasin tuoksuvimmat ostokset.



Laatikon jätin olohuoneeseen, ja vielä hiukan auki.



Paluumatkalla tein oikein suuren löydön. Sanoin miehelle, että kurkistettaisiin yhteen kukkakauppaan. Ja sieltä löytyi kopallinen (20 pussia) kukkasipuleita; krookuksia, tulppaaneja, narsisseja, scilloja, lumikelloja ja jotain tunnistamatontakin pari pussia. Myyjä lupasi ne mulle kympillä.



Tänään töiden jälkeen ei harmittanut ollenkaan että mittari näytti +7 astetta. Oli ihan mukava ilma istutella sipuleita kukkapenkkeihin. Ja suuri osa jäi vielä laittamatta. Ajattelin kokeilla myös istuttaa niitä ruukkuihin, jotka vien autotalliin kevättä odottamaan.

tiistai 17. marraskuuta 2009

Tummansininen


Tämä tummansininen olikin aika haastava väri. Kukkakuvista löysin ainoastaan nämä kolme jotka voi ehkä laskea tummansinisiksi. Sisältäkään en löytänyt juuri mitään, ja kun niistä harvoista yritti ottaa kuvaa salamalla, niistä tulikin vaaleansinisiä.
Tummansinisen viikon kollaaseja löytyy lisää Inkivääriltä.

lauantai 14. marraskuuta 2009

Valoja

Ensimmäiset jouluvalot on laitettu vanhan oven kaveriksi.



Valoryijy



ja valoputki ovat esillä läpi vuoden.



Toki valoja niissä pidetään vain hämäränaikaan;)

Tunnelmallista lauantai-iltaa!

torstai 12. marraskuuta 2009

Kuulumisia joulupajalta

Joululahjapaja on avattu:)
Toinen näistä Tilda-enkeleistä jää todennäköisesti kotiin, mutta toisen pakkaan pukinkonttiin.

maanantai 9. marraskuuta 2009

Lumivalkoinen


Lumivalkoiseen kollaasiin löysin taas kukkakuvia arkistoistani;)
Meillä oli viikonloppuna kyllä lunta ja mielelläni olisimme sen pitäneet vaikka huhtikuulle asti, mutta ilma lämpeni taas ja vei lumet mennessään.
Ja muiden kollaaseihin voit tutustua täällä.

Kuvasta löytyy
lumipalloheisi, kaukasiantörmäkukka, jalokärhö
tulppaani, juhannusruusu, syreeni
arovuokko, tähtijasmike, pensashanhikki
paratiisililja, arovuokko, lumipalloheisi